Yö- ja viikonlopputyöt viikolla 28
Pirkkala–Linnainmaa-allianssi tekee töitä viikon 27 viikonloppuna ja yötöitä 6.7. alkavalla viikolla. Teemme töitä öisin, jotta liikennettä, asukkaita ja tienkäyttäjiä häiritään mahdollisimman vähän. Töitä tehdään öisin myös turvallisuuden takia.
- Lääkärinkadulla, tulevan Ratikkapysäkin kohdalla, asennetaan paasikiviä lauantaina 4.7. klo 7–17 ja sunnuntaina 5.7. klo 8–12.
- Hatanpään valtatiellä Hatanpään puistokujan ja Siirtolapuutarhankadun välisellä osuudella tehdään päällysrakennetöitä sunnuntain ja torstain 5.-9.7. välisinä öinä klo 21–6 aikana. Töiden aikana Hatanpään valtatien keskustaan päin kulkeva ajokaista on työalueen kohdalla pois käytöstä ja liikenne ohjataan viereistä jalankulku- ja pyöräilyväylää pitkin liikenteenohjaajien avulla.
- Naistenmatkantiellä, Lidl Pirkkalan risteyksen sekä Naistenmatkantien ja Nuolialantien liikenneympyrän välisellä osuudella tehdään yötöitä maanantain ja perjantain välisinä öinä 6.–10.7. klo 20–6 välillä.
- Lokomonkadulla tehdään muutoksia liikennejärjestelyihin maanantaiaamuna 6.7. klo 5 alkaen
Töistä voi aiheutua melua lähialueille. Töissä käytettävien työkoneiden huomiovalot ovat päällä töiden aikana. Pahoittelemme töistä aiheutuvaa haittaa.

