Toteutussuunnitelma

Tampereen Ratikan Pirkkala–Linnainmaa -allianssin toteutussuunnitelma on valmis


Tampereen Ratikan Pirkkala–Linnainmaa -allianssin toteutussuunnitelma valmistui 16.9.2024. Toteutussuunnitelmassa on valtiontuen osuuden pohjalta varauduttu vaiheittaiseen toteutukseen, jonka vuoksi allianssi on valmistellut Tampereen ja Pirkkalan valtuustojen päätöksentekoon kolme eri vaihtoehtoa raitiotien toteuttamiseksi.

Hankekokonaisuuteen kuuluu myös Hervannan raitiovaunuvarikon laajennustyö, Itsenäisyydenkadun vaihteiden muutos sähköisesti ohjattaviksi sekä Hermiankadun muutos kaksiraiteiseksi. Näillä muutostöillä varaudutaan raitioliikenteen laajenemiseen. Raitiotierakentamisen investoinnin kustannusarvio sisältää allianssin kehitysvaiheen ja toteutusvaiheen kustannukset sekä tilaajan kustannusvaraukset.

Toteutussuunnitelmassa esitetään myös Tampereen kaupungin ja Pirkkalan kunnan liitännäisiä hankekokonaisuuksia, joita on järkevää ja kustannustehokasta toteuttaa samassa yhteydessä raitiotien rakentamisen kanssa.

Tavoitteena on, että lokakuussa 2024 Tampereen ja Pirkkalan valtuustot voivat suunnitteluvalmiuden puolesta eli allianssin toteutussuunnitelman pohjalta päättää raitiotien rakentamisesta, rakentamisen laajuudesta ja mahdollisesta raitiotieradan vaiheittaisesta toteuttamisesta.

Tampereen Raitiotie Oy, Tampereen kaupunki ja Pirkkalan kunta pyytävät lausuntoja Pirkkala–Linnainmaa-raitiotien toteutussuunnitelmasta ja sen liitteistä 16.9.–4.10.2024 välisenä aikana. Tampereen Raitiotie Oy toimittaa lausuntopyynnön keskeisille sidosryhmille ja julkaisee sen Tampereen Ratikan verkkosivuilla, jossa eri toimijoilla on mahdollisuus antaa lausuntonsa.Toteutussuunnitelma on nähtävillä myös Tampereen Ratikan Pirkkala–Linnainmaa -allianssin sivuilla.

Valtuustojen päätöksentekoon esiteltävät vaihtoehdot

Pirkkala–Linnainmaa-allianssihanke voidaan valtiontuen osuuden pohjalta toteuttaa mahdollisesti kahdessa vaiheessa. Allianssi on valmistellut valtuustojen päätöksentekoa varten seuraavat vaihtoehdot:

Vaihtoehto A: Raitiotie toteutetaan kerralla välille Suuppa–Linnainmaa

  • Raitiotie toteutettaisiin kerralla vuosina 2024–2029 ja liikenne olisi mahdollista aloittaa alkuvuodesta 2029.
  • Raitiotierakentamisen investoinnin kustannusarvio vaihtoehdossa A on 345,4 M€.

Vaihtoehto B: Hanke toteutetaan vaiheittain väleillä Sorin aukio–Partola sekä Kaupin Kampus–Linnainmaa

  • Vaiheessa 1 (2024–2028) raitiotie rakennettaisiin Partolaan ja Niihamaan saakka. Tavoitteena on, että liikenne Partolaan ja Niihamaan alkaisi elokuussa 2028.
  • Vaiheessa 2 (2028–2031) rakennettaisiin vain Linnainmaan ratahaaran osuus Niihama-Linnainmaa, ja liikenne Linnainmaalle saakka olisi mahdollista aloittaa elokuussa 2031.
  • Raitiotierakentamisen investoinnin kustannusarvio vaihtoehdossa B on 285,9 M€.

Vaihtoehto C: Hanke toteutetaan vaiheittain väleillä Sorin aukio–Suuppa ja Kaupin kampus–Linnainmaa

  • Vaiheessa 1 (2024–2028) rakennettaisiin raitiotieosuudet Sorin aukiolta Partolaan ja Kaupin kampukselta Niihamaan. Tavoitteena on aloittaa liikenne näille väliaikaisille päätepysäkeille elokuussa 2028.
  • Vaiheessa 2 (2028–2031) rakennettaisiin osuudet Partolasta Suupalle ja Niihamasta Linnainmaalle. Liikenne Suupalle ja Linnainmaalle olisi mahdollista aloittaa alkuvuodesta 2032.
  • Raitiotierakentamisen investoinnin kustannusarvio vaihtoehdossa C on 357,5 M€

Vaihtoehdoissa B ja C varikon laajennustyö ja Itsenäisyydenkadun vaihteiden muutos sähköisesti ohjattavaksi toteutetaan vaiheen 1 aikana. Hermiankadun muutos kaksiraiteiseksi toteutettaisiin vaiheessa 2. Näillä muutostöillä varaudutaan raitioliikenteen laajenemiseen ja liikennöinnin varmistamiseen ja sujuvoittamiseen.

Tutustu toteutussuunnitelmaan:

Avaa toteutussuunnitelma klikkaamalla kuvaa. Toteutussuunnitelman liitteet löytyvät alta.

Toteutussuunnitelman liitteet