Lahdenperänkadun uusimistyöt valmistuvat – Hatanpään valtatien liikenneympyrään vapaa oikea kaista

Lahdenperänkadulla aloitettiin kesäkuussa liikennevalojen, katuvalaistuksen ja kulkuväylien uusimistyöt Hatanpään valtatien ja Kolmionkadun välisellä osuudella. Raitiotien rakentamisen yhteydessä toteutetut uusimistyöt valmistuvat lokakuun puolivälissä. Samalla Lahdenperänkadun ja Hatanpään valtatien liikenneympyrään on luvassa parannuksia, kun ympyrään avataan vapaa oikea kaista Lahdenperänkadun suunnasta.

Lahdenperänkadulla viimeisteltiin pintarakennetöitä syyskuun lopussa. Kuva: Wille Nyyssönen

Lahdenperänkadulla on uusittu kesän ja syksyn aikana Hatanpään valtatien ja Kolmionkadun väliset liikennevalot ja katuvalaistus. Uusitut liikennevalot otetaan käyttöön torstaina 15. lokakuuta Lahdenperänkatu 3 liittymän kohdalla.

Rakentamistöiden yhteydessä on parannettu myös Lahdenperänkadun kuivatusta ja kulkuväylien erottelua. Lahdenperänkadun pohjoispuolelle on rakennettu eroteltu jalankulku- ja pyöräväylä sekä erillinen odotustila linja-autopysäkille. Eteläpuolen yhdistetty väylä on muutettu jalkakäytäväksi.

Autoliikenteen kaistajärjestelyjä on päivitetty siten, että Lahdenperänkadulla kulkee yksi ajokaista idän eli Nekalan suuntaan Kolmionkadun liittymään asti. Lännen eli Hatanpään valtatien suuntaan kulkee jatkossakin kaksi ajokaistaa. Lahdenperänkadulla tehdään viikon 42 aikana (12.–16.10.) viimeisiä tiemerkintöjä, minkä jälkeen kaikki kadun työt ovat valmiit.

Lahdenperänkadun ja Hatanpään valtatien liikenneympyrään parannuksia

Raitiotien rakentaminen on edennyt syksyn aikana Hatanpään valtatien ja Lahdenperänkadun risteyksessä, ja liikennettä päästään siirtämään osittain rata-alueen päälle.

Hatanpään valtatien ja Lahdenperänkadun liikenneympyrään avataan vapaa oikea kaista Lahdenperänkadulta keskustan suuntaan kulkeville. Risteyksen muutokset tehdään torstain ja perjantain välisenä yönä 15.–16.10.

Hatanpään valtatien ja Lahdenperänkadun risteyksen liikenneympyrä on käytössä arviolta kesään 2027 saakka, minkä jälkeen risteykseen tulee liikennevalot.