Tampereen Ratikan Pirkkala–Linnainmaa -allianssi aloittaa raitiotien ensimmäisen vaiheen rakentamistyöt
Tampereen Ratikan Pirkkala–Linnainmaa -allianssi aloittaa raitiotien rakentamistyöt 11. joulukuuta. Rakentaminen aloitetaan valmistelemalla liikennejärjestelyjä, joita otetaan käyttöön vaiheittain loppu- ja alkuvuoden aikana. Lisäksi kaikilla rakentamislohkoilla eli Hatanpään valtatiellä, Härmälässä, Partolassa sekä Kaupinlaaksossa aloitetaan tulevien työalueiden rajaaminen ja aitaaminen. Rakentamista edeltää myös katupuiden siirto tai poisto työmaa-alueilta.
”Liikennejärjestelyt on suunniteltu siten, että kulkureitit pysyvät rakentamisen aikana mahdollisimman pitkään samoina. Huolehdimme kaikissa työvaiheissa reittien turvallisuudesta sekä toimivista kulkuyhteyksistä kiinteistöihin ja asiointipaikkoihin. Nykyiset bussilinjat jatkavat liikennöintiä kaikilla alueilla, ja pysäkeille kulku ja pysäkkien odotustilat järjestetään työmaa-alueiden läheisyydessä”, Tampereen Ratikan Pirkkala–Linnainmaa -allianssin projektipäällikkö Sari Valjus kertoo.
Työmaa-alueiden ympäristöön tehdään loppuvuoden aikana ja ensi vuoden alussa muun muassa kaistajärjestelyjä. Ajoneuvoliikenteen käytössä on aina vähintään yhdet ajokaistat kumpaankin suuntaan ja liittymäalueilla tarvittavat kääntymiskaistat tai työnaikaiset kiertoliittymät. Jalankulku- ja pyöräväyliä järjestellään uudelleen, mutta yhteydet raitiotielinjan läheisyydessä säilyvät. Myös korvaavia yhteyksiä on tarjolla rakentamisen ajan. Suojateitä on käytössä säännöllisin välimatkoin ja ne merkitään vilkkuvaloilla silloin kun liikennevalot eivät ole käytössä.
Katupuita siirretään tai poistetaan kaikilta työmaa-alueilta. Periaatteena on, että mahdollisimman paljon puustoa säästetään ja vain välttämätön osuus poistetaan. Hatanpään valtatielle, Härmälään ja Partolaan puita istutetaan takaisin lähes sama määrä kuin niitä siirretään tai poistetaan. Kaupinlaaksossa Tampereen kaupunki poistaa puustoa raitiotien työmaalta ja tulevalta asuinalueelta.
”Varsinaiset rakentamistyöt alkavat kunnallistekniikan johto- ja putkilinjojen siirroilla. Niitä siirretään pois tulevan raitiotien reitiltä ja samalla kunnallistekniikkaa uusitaan. Myös Viinikanlahden ja Härmälänojan siltojen uusiminen alkaa heti ensi vuoden alussa”, Valjus toteaa.
Pirkkalasta Suomen ensimmäinen raitiotiekunta
Pirkkala–Linnainmaa-raitiotien ensimmäinen vaihe Partolaan ja Niihaman pysäkille toteutetaan vuosien 2024–2028 aikana.
”Olemme erittäin tyytyväisiä, että pääsemme aloittamaan hankkeen toteutusvaiheen. Edessä on usean vuoden rupeama, jonka olemme suunnitelleet huolellisesti yhteistyössä eri sidosryhmien kanssa. Rakentaminen toteutetaan turvallisesti ja tehokkaasti niin, että vaikutamme asukkaiden arkeen mahdollisimman vähän”, Tampereen Raitiotie Oy:n toimitusjohtaja Pekka Sirviö kertoo.
Tampereen Ratikka laajenee seudulliseksi toimijaksi Pirkkala–Linnainmaa-raitiotien myötä samalla kun Pirkkalasta tulee ensimmäinen raitiotiekunta.
”Pirkkalalle raitiotien rakentaminen on merkittävä päätös, joka määrittää kunnan kehitystä vuosikymmenten päähän. Kyseessä on kehityshanke, joka muokkaa Pirkkalan katukuvaa tulevien vuosien aikana. Rakennustyöt alkavat nyt Partolassa ja tavoitteena on jatkaa rakentamista Pirkkalan keskustaan Suupalle saakka hankkeen toisessa vaiheessa. Uskomme, että raitiotie lisää Pirkkalan elinvoimaa entisestään”, sanoo Pirkkalan kunnan yhdyskuntajohtaja Jouni Korhonen.
Tavoitteena on, että ensimmäisen vaiheen liikennöinti Partolaan ja Niihaman pysäkille käynnistyy elokuussa 2028.
”On mahtavaa, että pystymme tulevaisuudessa tarjoamaan Ratikan upean matkustuskokemuksen tamperelaisten lisäksi myös pirkkalalaisille”, Pekka Sirviö toteaa.
Tampereella raitiotie on ollut pidetty. Kaupunkilaiset ovat ottaneet Ratikan omakseen, mistä kertovat jatkuvasti kasvaneet matkustajamäärät ja korkea asiakastyytyväisyys. Tampereen Ratikan kuluttajatutkimuksen mukaan Ratikan käyttö on lisännyt julkisen liikenteen käyttöä kokonaisuutena.
”Tampereella on erinomaiset kokemukset raitiotiestä. On hienoa, että Tampereelle saadaan lisää raitiotietä Pirkkala–Linnainmaa-hankkeen myötä. Samalla uusimme kunnallistekniikkaa, olemassa olevia siltoja sekä parannamme jalankulun ja pyöräilyn väyliä”, toteaa Tampereen kaupungin rakennuttamisjohtaja Milko Tietäväinen.
Pirkkala–Linnainmaa-raitiotien vaihe 2 ajoittuu vuosille 2028-2032., jolloin on tavoitteena rakentaa osuudet Partolasta Suupalle ja Niihamasta Linnainmaalle. Toisen vaiheen toteutus edellyttää valtiontuen varmistumista. Varikon laajennustyö ja Itsenäisyydenkadun vaihteiden muutos sähköisesti ohjattavaksi toteutetaan vaiheen 1 aikana. Hermiankadun muutos kaksiraiteiseksi on tarkoitus toteuttaa vaiheessa 2. Näillä muutostöillä varaudutaan raitioliikenteen laajenemiseen. Raitiotierakentamisen investoinnin kustannusarvio vaiheiden 1 ja 2 osalta on yhteensä 357,5 M€.
Raitiotien rakentamisesta aiheutuu väliaikaista haittaa lähialueiden asukkaille ja yrityksille, joiden saavutettavuuteen ja viihtyisyyteen työmailla on vaikutusta. Vaikutuksia pyritään lieventämään tekemällä tiivistä yhteistyötä sidosryhmien kanssa.
Tampereen Ratikan Pirkkala–Linnainmaa -allianssin ensimmäiset liikennejärjestelyt ja työvaiheet 11. joulukuuta alkaen:
Hatanpää
Hatanpään valtatiellä ensimmäisiä työvaiheita ovat liikennejärjestelyt ja työalueiden rajaukset. Johto- ja putkisiirrot sekä kunnallistekniikan työt aloitetaan joulu-tammikuun aikana. Hatanpään valtatien varrelta myös poistetaan ja siirretään katupuita alkuvuoden aikana.
- Hatanpään valtatien ja Tampereen valtatien liittymään tulee kaistajärjestelyjä ja keväällä risteykseen tehdään töiden ajaksi liikenneympyrä. Liittymäaluetta valmistellaan joulukuussa jo tulevia kevään liikennejärjestelyjä varten, ja alueella tehdään mm. liikenteenjakajien poistoa ja asfaltointeja. Valmistelutöitä saatetaan tehdä osittain yötöinä.
- Hatanpään valtatielle tulee kaistajärjestelyjä ja osalla kadusta on yksi ajokaista suuntaansa. Jalankulku ja pyöräily ohjataan työalueiden ohi kiertoreittejä.
- Hatanpään valtatien maanrakennus- ja katutyöt on tarkoitus aloittaa neljässä eri kohdassa: Tampereen valtatien ja Hatanpään valtatien liittymän pohjoispuolella, Jokikadun kohdalla, Hatanpäänkadun ja Hatanpään valtatien liittymän pohjoispuolella eli jätevedenpuhdistamon eteläpäässä sekä Lahdenperänkadun liittymäalueella. Työmaa-alueet sijaitsevat ensimmäisessä vaiheessa valtatien länsipuolella.
- Liikennevalot ja liittymäalueiden kaistajärjestelyt Hatanpään valtatiellä pyritään pitämään käytössä mahdollisimman pitkään.
- Töiden aikana varmistetaan kulkuyhteydet alueen kiinteistöihin, yrityksiin ja palveluihin.
Härmälä
Joulukuu:
Nuolialantiellä ensimmäisiä työvaiheita joulukuussa ovat liikennejärjestelyjen valmistelut sekä työmaa-alueiden perustaminen ja rajaaminen. Joulukuun aikana tehdään myös tuleviin liikennejärjestelyihin liittyviä asfaltointeja sekä asennetaan työnaikaista valaistusta.
Autoliikenne Nuolialantiellä kulkee pääosin nykyisiä reittejä. Liikennevalot poistetaan muutamista risteyksistä, jolloin kaistoja siirretään tai käytetään töiden aikaisia liikenneympyröitä. Suojateitä on käytössä säännöllisin välimatkoin ja ne merkitään vilkkuvaloilla silloin kun liikennevalot eivät ole käytössä.
- Nuolialantien ja Hatanpään valtatien liittymästä poistetaan toinen oikealle kääntyvien kaista Hatanpään valtatielle ajettaessa.
- Talvitien eteläinen liittymä suljetaan 11. joulukuuta sekä kevyen liikenteen että autoliikenteen osalta. Liittymässä puretaan liikenteenjakajia ja poistetaan liikennevaloja sekä tehdään asfaltointia liikennejärjestelyjä varten. Talvitien ja Nuolialantien liittymässä aloitetaan heti tammikuun alussa kunnallistekniikan johtosiirtotöitä sekä poikittaisia johtolinjoja liittymän alitse. Töiden aikana pääsy Talvitielle on muiden liittymien ja Härmälänkadun kautta. Kevyen liikenteen reitti Talvitieltä Nuolialantielle pyritään avaamaan heti, kun se on mahdollista.
- Valmetinkadun liittymässä aloitetaan 11. joulukuuta liikennejärjestelyjen valmistelu. Risteyksestä poistetaan liikennevalot ja siihen rakennetaan liikenneympyrä, joka tulee käyttöön viikolla 51. Liikennejärjestelyjä tehdään osittain yötöinä.
- Nuolialantien varrelta siirretään ja poistetaan katupuita 11. joulukuuta alkaen. Puita siirretään mm. Niemenrantaan.
- Nuolialantien jalankulku- ja pyöräväylä tulee sijaitsemaan vaihdellen kadun etelä- tai pohjoispuolella. Eteläpuolen väylää kunnostetaan joulukuussa ennen liikenteen siirtoa. Työnaikaiset jalankulku- ja pyöräreitit opastetaan maastossa.
Tammikuu:
Varsinaiset maanrakennus- ja katutyöt on tarkoitus aloittaa tammikuussa. Ensimmäiseksi tehdään johto- ja kaapelisiirtoja, massanvaihtoja sekä perustusten asennuksia. Lisäksi uusitaan kunnallistekniikkaa. Tammikuussa otetaan käyttöön loput joulukuussa valmisteltavista liikennejärjestelyistä. Niistä tiedotetaan tarkemmin tammikuun alussa. Töiden aikana varmistetaan kulkuyhteydet alueen kiinteistöihin, yrityksiin ja palveluihin.
Partola
Joulukuu:
Partolan alueella valmistellaan joulukuussa alkuvuonna käyttöön tulevia liikennejärjestelyjä. Niihin liittyviä asfaltointeja tehdään viikon 51 lopulla (19.–20.12.) Töiden alkaessa Nuolialantien pohjoispuolen jalankulku- ja pyöräväylä suljetaan väliltä Lentokonetehtaankatu-Pereentie ja ohjataan Nuolialantien eteläpuolen kautta.
Partolan alueella ei tehdä muita liikennejärjestelyjä ennen joulua. Hankkeen työmaatukikohta perustetaan Pereentien liittymän läheisyyteen loppuvuoden aikana. Sitä ennen alueelta siirretään pois katupuita, 11. joulukuuta alkaen. Puita siirretään Pereen ja Nuolialantien alueelle.
Tammikuu:
- Pereentien liittymäaluetta siirretään tammikuussa hieman lännemmäs. Härmälänojan silta uusitaan, minkä vuoksi nykyinen jalankulku- ja pyöräsilta poistetaan ja kulku siirtyy Nuolialantien eteläpuolelle.
- Kaartotiellä uuden jätevesilinjan rakentamisesta aiheutuu muutoksia autoliikenteelle, joka ohjataan kiertoreitille Pakkalantien kautta. Alueen yhdistetty jalankulku- ja pyöräväylä säilyy käytössä. Kaartotien varrelta poistuu pysäköintipaikkoja loppiaisen jälkeen, ja alueella aloitetaan jätevesilinjan maanrakennustyöt. Töihin liittyy pontitusta, josta aiheutuu alueella ajoittain melua. Työvaihe kestää arviolta helmikuun loppuun.
- Naistenmatkantien ja Nuolialantien liittymään tehdään alkuvuonna liikenneympyrä, ja kevään aikana aloitetaan kunnallistekniikan, kuten jäte- ja vesijohtoverkoston, kaukolämmön ja kaasulinjojen poikittaisten linjojen rakentaminen Nuolialantien ali.
- Partolan alueella varmistetaan töiden aikana asiointiyhteydet Partola-keskukselle sekä alueen yrityksiin ja kauppoihin.
Kaupinlaakso
Kaupin kampuksen ja tulevan Niihaman Ratikkapysäkin välisellä alueella ryhdytään raitiotietä valmisteleviin töihin joulukuun aikana. Työmaalle perustetaan tukikohdat Tenniskadun ja Teiskontien liittymäalueelle sekä Lääkärinkadulle.
Joulukuu:
- Arvo Ylpön kadun ja Teiskontien risteyksessä valmistellaan liikennejärjestelyjä, mutta autoliikenteelle ei ole tulossa muutoksia ennen joulua.
- Arvo Ylpön kadun itäreunan jalankulku- ja pyöräväylä suljetaan joulukuussa ja kulkureitit siirtyvät kadun länsireunalle sekä alkuvuodesta myös Arvo Ylpön kadun ja Lääkärinkadun kulmaan, tulevan raitiotien sähkönsyöttöaseman tontille. Sähkönsyöttöaseman tonttialue tullaan myös ennen joulua aitaamaan työmaa-alueeksi, joten pysäköinti alueelle ei ole jatkossa mahdollista.
Tammikuu:
- Tammikuussa Arvo Ylpön kadun ja Teiskontien alueella tehdään asfaltointia ja kaistajärjestelyjä. Arvo Ylpön kadun itäreunassa aloitetaan johto- ja putkisiirrot. Tammikuussa aloitetaan myös Tampereen kaupungin toimesta puiden poisto Arvo Ylpön kadun ja Toimelankadun väliseltä raitiotietyömaalta ja tulevalta asuinalueelta.
- Niveltien ja Lääkärintien liittymäalueella aloitetaan tammikuussa kadun rakennekerrosten vaihtotyöt sekä Lääkärintielle johtavien jätevesilinjojen uusimistyöt. Jalankulku ja pyöräily ohjataan työmaan ohi, ja Lääkärintien sekä Arvo Ylpön kadun välisen liikenneympyrän ajolinjoihin tulee pieniä muutoksia.
- Kaupin kampuksen Ratikkapysäkin liityntäbussiliikenne toimii kaikissa rakentamisen vaiheissa. Töiden aikana varmistetaan kulkuyhteydet alueen kiinteistöihin, yrityksiin ja palveluihin.