Tampereen Ratikan Pirkkala–Linnainmaa -allianssi valmistelee raitiotien ensimmäisen vaiheen rakentamistöitä
Tampereen Ratikan Pirkkala–Linnainmaa -allianssi valmistautuu aloittamaan raitiotien rakentamistyöt 11. joulukuuta. Pirkkala–Linnainmaa-raitiotie on tavoite toteuttaa kahdessa vaiheessa. Vaiheessa 1, vuosina 2024–2028, rakennetaan osuudet Tampereen Sorin aukiolta Pirkkalan Partolaan ja Taysin alueen Kaupin kampuksen pysäkiltä Niihaman uudelle raitiopysäkille. Allianssin toteutusvaihetta on edeltänyt vuoden mittainen kehitysvaihe.
Kehitysvaiheessa on käyty aktiivista vuoropuhelua sidosryhmien kanssa
Pirkkala–Linnainmaa-allianssin kehitys- eli suunnitteluvaihe alkoi 4.10.2023. Sen aikana allianssi tuotti päätöksentekoa varten tarvittavat toteutus- ja katusuunnitelmat, arvioi rakentamisen vaikutukset sekä määritti sitovan tavoitekustannuksen raitiotien rakentamiselle. Suunnitteluvaiheen aikana allianssi on esitellyt suunnitelmia ja neuvotellut kymmenien kiinteistöjen kanssa. Suunnitelmista on keskusteltu kuntalaisten, järjestöjen ja neuvostojen kanssa 35 eri tilaisuudessa ja tapaamisessa. Niistä on voinut myös jättää palautetta kolmessa eri kyselyssä, ja Pirkkala–Linnainmaa-raitiotien toteutussuunnitelmasta pyydettyjä lausuntoja saatiin eri tahoilta yhteensä 45 kappaletta.
”Kehitysvaihe on ollut hyvin tiivis mutta erittäin onnistunut, mistä kertovat valtuustojen lokakuussa tekemät myönteiset päätökset. Suunnittelun aikana käyty vuoropuhelu kuntalaisten ja eri sidosryhmien kanssa on tuonut meille arvokasta lisätietoa, jonka pohjalta suunnitelmia on mahdollisuuksien mukaan hiottu. Nyt Pirkkala–Linnainmaa-allianssissa valmistaudutaan suunnitellusti raitiotien rakentamisvaiheeseen”, kertoo toimitusjohtaja Pekka Sirviö Tampereen Raitiotie Oy:stä.
Myös rakentamisvaiheessa tullaan pitämään tiiviisti yhteyttä kuntalaisiin ja sidosryhmiin. Ensimmäiset rakentamisen asukasinfot järjestetään 3.12. Hatanpäällä ja Härmälässä sekä 23.1.2025 Partolassa. Tarkempaa tietoa tilaisuuksista ja töiden etenemisestä on hankkeen verkkosivuilla pirkkalalinnainmaa.fi.
Kulkureitit ja yhteydet kiinteistöihin järjestetään kaikissa työvaiheissa
Raitiotien rakentamiseen liittyvät valmistelut aloitetaan 11. joulukuuta. Ensimmäiseksi tehdään liikennejärjestelyjä ja rajataan tulevia työalueita Hatanpään valtatiellä, Härmälässä, Partolan alueella sekä Kaupinlaaksossa eli Kaupin kampuksen ja Niihaman välisellä osuudella.
”Liikennejärjestelymme on suunniteltu siten, että kulkureittien on rakentamisen aikana tarkoitus pysyä mahdollisimman pitkään samoina. Työmaiden ympäristössä huolehdimme aina siitä, että reitit ovat turvallisia ja yhteydet kiinteistöihin toimivat. Joukkoliikenteen sekä huolto- ja jakeluliikenteen sujuminen sekä pelastustoiminnan reittien varmistaminen ovat myös keskeinen osa liikennejärjestelyjen suunnittelua ja toteutusta”, Tampereen Ratikan Pirkkala–Linnainmaa -allianssin projektipäällikkö Sari Valjus kertoo.
Tuleville rakentamisalueille on suunnitteilla loppuvuoden aikana ja ensi vuoden alussa muun muassa kaistajärjestelyjä. Ajoneuvoliikenteen käytössä on aina vähintään yhdet ajokaistat kumpaankin suuntaan. Jalankulku- ja pyöräväyliä järjestellään uudelleen, mutta yhteydet raitiotielinjan läheisyydessä säilyvät. Myös korvaavia yhteyksiä on käytössä koko rakentamisen ajan. Nykyiset bussilinjat jatkavat liikennöintiä kaikilla alueilla, ja pysäkeille kulku ja pysäkkien odotustilat järjestetään työmaa-alueiden läheisyydessä.
”Liikennejärjestelyjä otetaan käyttöön vaiheittain loppu- ja alkuvuoden aikana. Valmisteluissa huomioidaan keliolosuhteet ja turvallisuus tarkasti”, Valjus painottaa.
Ensimmäiset varsinaiset rakentamistyöt ovat kunnallistekniikan johto- ja putkilinjojen siirtoja pois tulevan raitiotien reitiltä. Raitiotien rakentamisen ohella uusitaan lisäksi kunnallistekniikkaa ja katurakenteita. Viinikanlahden ja Härmälänojan siltojen uusimistöitä ryhdytään valmistelemaan heti ensi vuoden alussa.
”Kunnallistekniikan ja katurakenteiden uusiminen raitiotien rakentamisen yhteydessä on nähty ajallisesti ja taloudellisesti järkevänä. Näin säästytään pala kerrallaan myöhemmin tehtäviltä katuremonteilta, kun saadaan yhdellä kertaa monta asiaa kuntoon”, Valjus toteaa.
Tampereen Ratikan Pirkkala–Linnainmaa -allianssin vaihe 2 ajoittuu vuosille 2028-2032. Silloin on tavoitteena rakentaa osuudet Partolasta Suupalle ja Niihamasta Linnainmaalle. Toisen vaiheen toteutus edellyttää valtiontuen varmistumista. Varikon laajennustyö ja Itsenäisyydenkadun vaihteiden muutos sähköisesti ohjattavaksi toteutetaan vaiheen 1 aikana. Hermiankadun muutos kaksiraiteiseksi on tarkoitus toteuttaa vaiheessa 2. Näillä muutostöillä varaudutaan raitioliikenteen laajenemiseen.
Raitiotierakentamisen investoinnin kustannusarvio vaiheiden 1 ja 2 osalta on yhteensä 357,5 M€.
Ensimmäiset liikennejärjestelyt ja työvaiheet alueittain
Hatanpää
Hatanpään valtatiellä ensimmäisiä työvaiheita ovat liikennejärjestelyt ja työalueiden rajaukset. Johto- ja putkisiirrot sekä kunnallistekniikan työt aloitetaan joulu-tammikuun aikana. Hatanpään valtatien varrelta poistetaan myös katupuita.
- Hatanpään valtatien ja Tampereen valtatien liittymään tulee kaistajärjestelyjä ja keväällä risteykseen tehdään töiden ajaksi liikenneympyrä.
- Hatanpään valtatielle tulee kaistajärjestelyjä ja osalla kadusta on yksi ajokaista suuntaansa. Jalankulku ja pyöräily ohjataan työalueiden ohi.
- Hatanpään valtatien maanrakennus- ja katutyöt on tarkoitus aloittaa neljässä eri kohdassa: Tampereen valtatien ja Hatanpään valtatien liittymän pohjoispuolella, Jokikadun kohdalla, Hatanpäänkadun ja Hatanpään valtatien liittymän eteläpuolella ns. Sarviksen kulman kohdalla sekä Lahdenperänkadun liittymäalueella.
- Liikennevalot ja liittymäalueiden kaistajärjestelyt Hatanpään valtatiellä pyritään pitämään käytössä mahdollisimman pitkään.
Härmälä
Nuolialantiellä ensimmäisiä työvaiheita joulukuussa ovat liikennejärjestelyjen valmistelut sekä työmaa-alueiden perustaminen ja rajaaminen. Varsinaiset maanrakennus- ja katutyöt on tarkoitus aloittaa tammikuussa. Ensimmäiseksi tehdään johto- ja kaapelisiirtoja, massanvaihtoja sekä perustusten asennuksia. Lisäksi Nuolialantien varrelta siirretään ja poistetaan katupuita.
- Nuolialantiellä autoliikenne kulkee pääosin nykyisiä reittejä. Liikennevalot poistetaan muutamista risteyksistä, jolloin kaistoja siirretään tai käytetään töiden aikaisia liikenneympyröitä.
- Nuolialantien jalankulku- ja pyöräväylä sijaitsee vaihdellen kadun etelä- tai pohjoispuolella.
- Talvitien eteläinen liittymä suljetaan, jolloin pääsy Talvitielle on muiden liittymien ja Härmälänkadun kautta.
Partola
Partolan alueella valmistellaan joulukuussa alkuvuonna käyttöön tulevia liikennejärjestelyjä ja tehdään mahdollisesti niihin liittyviä asfaltointeja. Partolan alueella ei kuitenkaan tehdä varsinaisia uusia liikennejärjestelyjä ennen joulua. Työmaatukikohta perustetaan Pereentien liittymän läheisyyteen loppuvuoden aikana. Alueelta siirretään pois katupuita.
- Pereentien liittymäluetta siirretään tammikuussa hieman lännemmäs. Härmälänojan silta uusitaan, minkä vuoksi nykyinen jalankulku- ja pyöräsilta poistetaan ja kulku siirtyy Nuolialantien eteläpuolelle.
- Kaartotiellä uuden jätevesilinjan rakentamisesta aiheutuu muutoksia autoliikenteelle, jalankulku- ja pyöräilyväylät säilyvät käytössä.
- Naistenmatkantien ja Nuolialantien liittymään tehdään alkuvuonna liikenneympyrä, ja kevään aikana aloitetaan kunnallistekniikan, kuten jäte- ja vesijohtoverkoston, kaukolämmön ja kaasulinjojen poikittaisten linjojen rakentaminen Nuolialantien ali.
- Partolan alueella varmistetaan töiden aikana asiointiyhteydet Partola-keskukselle sekä alueen yrityksiin ja kauppoihin.
Kaupin kampus-Niihama
Kaupin kampuksen ja tulevan Niihaman Ratikkapysäkin välisellä alueella ryhdytään raitiotietä valmisteleviin töihin joulukuun aikana. Työmaalle perustetaan tukikohta Tenniskadun ja Teiskontien liittymäalueelle.
- Arvo Ylpön kadun ja Teiskontien risteyksessä valmistellaan liikennejärjestelyjä, mutta autoliikenteelle ei ole tulossa muutoksia ennen joulua. Arvo Ylpön kadun itäreunan jalankulku- ja pyöräväylä suljetaan joulukuussa ja kulkureitit siirtyvät kadun länsireunalle.
- Tammikuussa Arvo Ylpön kadun ja Teiskontien alueella tehdään asfaltointia ja kaistajärjestelyjä. Arvo Ylpön kadun itäreunassa aloitetaan johto- ja putkisiirrot. Tammikuussa aloitetaan myös puiden poisto Arvo Ylpön kadun ja Toimelankadun väliseltä raitiotietyömaalta ja tulevalta asuinalueelta.
- Niveltien ja Lääkärintien liittymäalueella aloitetaan tammikuussa kadun rakennekerrosten vaihtotyöt sekä Lääkärintielle johtavien jätevesilinjojen uusimistyöt. Jalankulku ja pyöräily ohjataan työmaan ohi, ja Lääkärintien sekä Arvo Ylpön kadun välisen liikenneympyrän ajolinjoihin tulee pieniä muutoksia.
- Kaupin kampuksen Ratikkapysäkin liityntäbussiliikenne toimii kaikissa rakentamisen vaiheissa
Tampereen Ratikan nettisivut https://www.tampereenratikka.fi/
Tampereen Ratikan Pirkkala–Linnainmaa -allianssin nettisivut https://pirkkalalinnainmaa.fi/