Tampereen Ratikka mahdollistaa kaupunkiseudun kasvun ja kehityksen monin tavoin.
Sen lisäksi, että se tarjoaa uuden liikkumismuodon, se yhdistää kodit, koulut, työpaikat ja palvelut. Vetovoimainen kaupunkiseutu tarjoaa asukkailleen laadukkaita palveluita, viihtyisän ympäristön ja sujuvan arjen, jossa liikkuminen on vaivatonta.

Raitiotie toteutetaan kahdessa vaiheessa
Toteutussuunnitelma on laadittu Sorin aukiolta Pirkkalan Suupalle ja Kaupin kampukselta Linnainmaalle
Raitiotie Pirkkalaan ja Linnainmaalle toteutetaan vaiheittain, jotta koko reitille pystyttäisiin varmistamaan riittävä valtion tuki. Ensimmäisessä vaiheessa rakennetaan raitiotieosuudet Sorin aukiolta Partolaan ja Kaupin kampukselta Ruotulaan. Tavoitteena on aloittaa liikenne näille väliaikaisille päätepysäkeille elokuussa 2028.
Vaiheessa 2 (2028–2032) rakennetaan osuudet Partolasta Suupalle ja Ruotulasta Linnainmaalle. Liikenne Suupalle ja Linnainmaalle olisi mahdollista aloittaa alkuvuodesta 2032.
Tampereen Ratikan Pirkkala–Linnainmaa -allianssi on laatinut toteutussuunnitelman raitiotiestä ja siihen liittyvistä katu-, pysäkki- ja liikennejärjestelyistä Hatanpään valtatieltä Pirkkalan Suupalle ja Taysilta Linnainmaalle. Tampereen ja Pirkkalan valtuustot päättivät rakentamisesta ja vaiheistuksesta Pirkkala–Linnainmaa-allianssin valmistelemien vaihtoehtojen pohjalta.


Pirkkala–Linnainmaa-raitiotien rakentamisesta muutoksia pyöräilyyn
Pyöräilyn pääreitteihin muutoksia Hatanpään valtatiellä, Rantaperkiössä ja Härmälässä
Tampereen Ratikan Pirkkala-Linnainmaa-allianssin raitiotien rakennustyöt siirtävät pyöräilyn seudullisia pääreittejä. Uusi pääreitti kulkee Hatanpään läpi pitkin Vihilahdenkujan puistoreittiä ja Härmälässä pitkin Pyhäjärven rantareittiä. Uudella reitillä parannetaan myös talvihoitoa.

Liikennejärjestelyt rakentamisen aikana
Tutustu rakentamisen aikaisiin liikennejärjestelysuunnitelmiin
Pirkkala–Linnainmaa-raitiotien mahdolliseen rakentamiseen varaudutaan muun muassa suunnittelemalla rakentamisen aikaisia liikennejärjestelyjä. Liikennejärjestelyjä on suunniteltu rakentamisvaiheiden mukaisesti kuukausien tarkkuudella. Tervetuloa tutustumaan suunnitelmiin!
Tutustu rakentamisen ajalle suunniteltuihin liikennejärjestelyihin >>