Tampereen Ratikan Pirkkala–Linnainmaa -allianssi suorittaa maasto- ja vesihuoltomittauksia yöaikaan

Tampereen raitiotien Pirkkala–Linnainmaa-osuuden suunnittelua varten tehdään viikosta 25 alkaen maasto- ja vesihuoltomittauksia koko suunnittelualueella eli Hatanpään valtatien ja Pirkkalan Suupan välillä sekä Kaupin kampuksen raitiopysäkin ja Linnainmaan välillä.

Mittaustyötä tehdään arviolta noin kuukauden ajan päivisin sekä myös ilta- ja yöaikaan. Viikolla 25 (17.– 20.6) tehdään maastomittauksia Tampereen valtatien ja Hatanpään valtatien risteysalueella arkisin noin klo 20.00–6.00.

Viikolla 27 tehdään vesihuoltomittauksia Hatanpään valtatiellä kaivojen kohdalla maanantaista torstaihin 1.–4.7. klo 20.00–6.00. Kaivot sijaitsevat pääosin tiealueella, mutta yksittäisiä mittauksia voidaan tehdä myös jalankulku- ja pyöräilyväylällä. Autoliikenne ohjataan kaivojen ohi nuolivaunulla ja jalankulku sekä pyöräliikenne ohjataan tarvittaessa työalueen ohi.

Mittauksia suorittaa Pirkkala–Linnainmaa-allianssin suunnitteluyritys Sweco Finland Oy. Lisäksi mittauksia voidaan tehdä eri alihankkijoiden toimesta.

Työt pyritään tekemään niin, että niistä ei pääsääntöisesti aiheudu liikennevaikutuksia eikä meluhaittaa. Tarvittaessa käytetään liikenteenohjauskalustoa tai liikenteenohjaajia. Pahoittelemme töistä mahdollisesti aiheutuvaa haittaa.